Ohjaaja

26.03.2023

Jos kaikki ohjaukset lasketaan, niin niitä on kertynyt yli 50 kappaletta vuosien aikana. Mukaan mahtuu teatterikappaleiden lisäksi, animaatiota, videoita, lyhytelokuvia, mainoksia, kuunnelmia, osallistavaa teatteria, improvisoituja näytelmiä, sketsejä, stand up komiikkaa ja juontoja.

Viime vuosien tärkeimmät ohjaustyöt ovat oman yrityksen kesäteatteritoiminta, eli Teatteri-illat Kauppilanmäen museolla, jossa vuosittain nähdään kaksi tunnin mittaista näytelmää peräkkäin. Tällä hetkellä ohjaan kesäteatteriin avantgardea, joka käsittelee moraalisia teemoja ja melodraamaa Joel Lehtosen elämästä. Nämä näytelmät olen myös käsikirjoittanut.

Viialan ja Forssan teatteriin ohjasin Mika Myllyahon paniikin 2022. Näytelmä sisälsi perinteisen näytelmän lisäksi paljon videomateriaalia. 

Valkeakosken Kaupunginteatterissa ohjauksia olen tehnyt koko illan improvisoituihin näytelmiin sekä sketsiviihteestä ja musiikista koostuviin kokonaisuuksiin. Apulaisohjaajana olen toiminut siellä useamman vuoden. 

Improvisaatioteatteriryhmä I'MPRO oli ohjauksessani 8 vuoden ajan. Kuva on voittamastamme Improliiga-kilpailusta.