Kouluta kamerasta esiintyjän ystävä

15.05.2021

Yleisön pyynnöstä käsittelen aihetta: kameran edessä esiintyminen. Yleisöllä tarkoitan nyt itseäni. Olen joutunut huonolaatuisten digihyökkäysten uhriksi, eli katsomaan huonosti toteutettuja videoita töissä ja se on kamalaa. Ihan muutamalla pienellä teknisellä muutoksella ihmisestä voi tulla verkkoluentojen tähti. Samat ohjeet koskevat myös kaikkia videoiden tekijöitä. Kuva on vapaasti ladattavissa ja käytettävissä esimerkiksi opetuskäytössä.


Ihan perusjuttuja, mutta silti

Elokuvaksi paloista leikattavaan videoon en tässä anna mitään ohjeita kuvaussuunnista tai kameran liikkeistä. Sen sijaan kerron sellaisia perusjuttuja, joita kenenkään diginatiivin ei tarvitse tästä poimia, mutta meille ikääntyvämmillä tyypeille tässä on pari harkintaan otettavaa neuvoa. 

Mihin tämä video tulee?

Voisi kuvitella, ettei sillä ole väliä, mutta on. Somessa toisiin sovelluksiin ei käy kuin puhelimella pystyyn kuvattu pätkä (ja vain tietyn mittainen video). YouTubeen ladattaessa taas tällaiseen pystyvideoon muodostuu laidoille ikävät mustat palkit. YouTubesta videon voi linkittää Facebookkiin, mutta video pitää silloin ihmisen avata erikseen, joten parempi on ladata video suoraan sovellukseen. Kaikkiin löytyy kyllä varmaa ohjeetkin, mutta niiden etsiminen on niin työlästä. Itse kysyn naapurin lapsilta pihassa, jos en jostain appista tiedä itse.

Mihin minä katson?

Se on videoita kuvatessa yksi yleisimmistä kysymyksistä. Perusohjeena voisin sanoa, että puhuttaessa katsojalle tuijotetaan itse suoraan kameraan. Jos videolla on useampi tyyppi, niin katsotaan kaveria. Näitä voi yhdistää videossa, jos siinä on vaikka haastattelua ja kommentointia katsojalle. Katsetta kameraan tulee välttää, jos katsojan halutaan olevan etäällä tai kuvattavan tilanteen sellainen elokuvamainen, jossa katsoja ei ole tapahtumissa mukana.